Tsunku♂:n Nintendo DS -peli Rhythm Paradise

Morning Musume.n luoneella nelikymppisellä Tsunku♂:lla on kokeneena tuottajana kiistatta hyvä ymmärtämys musiikkiteollisuuden liiketoiminnasta, mutta tämän vastapainoksi on mies myös sekä koukuttava laulaja että lahjakas säveltäjä. Omien ja luotsaamiensa yhtyeiden hittien väsäämisen ohella on hän käyttänyt musiikillisia taitojaan myös pelien parissa; pitkä yhteistyö Nintendon kanssa alkoi Game Boy Advancen suosituksi nousseesta Rhythm Tengoku -pelistä ja laajentui sitten Nintendo DS:n Rhythm Tengoku Goldiin, joka ristittiin Yhdysvalloissa Rhythm Heaveniksi ja Euroopassa Rhythm Paradiseksi. Taustatietona Tsunku♂ on kertonut olleensa tyytymätön markkinoiden musiikkipeleihin, joilla ei hänen mukaansa ollut paljoakaan tekemistä itse musiikin ja sen rytmien kanssa. Nintendo kuunteli tarkkaan ja antoi Tsunku♂:n osallistua säveltämisen lisäksi myös pelin ohjaamiseen täydellisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Rhythm Paradisen japanilaista versiota myytiin nopeasti yli 1,5 miljoonaa kappaletta, minkä vuoksi ei ole ihmekään, että peli rantautui myös Eurooppaan.

Huhtikuun lopussa Suomen kauppoihin saapunut Rhythm Paradise pohjaa nimensä mukaisesti rytmitajuun, ja näin ollen paras tulos syntyy musiikkia kuuntelemalla, eikä niinkään animaation tahtia seuraamalla. Siksi ensimmäisessä harjoittelutasossa voikin vierähtää tovi ennen kuin idea valkenee tottumattomalle, vaikka sinänsä ohjaus on yksinkertaista ja perustuu stylus-kynällä tehtävään heittomaiseen liikkeeseen sekä perinteisempään klikkailuun. Vauhtiin päästyä pelaajalle avautuu normaalikenttien lisäksi myös runsaasti ekstroja, kuten erikoisempia minipelejä sekä kaivattu mahdollisuus kuunnella pelin musiikkiraitoja sellaisinaan.

Pelistä löytyy kattavasti erilaista musiikkia, mukaan lukien robottikentän industrial-vaikutteinen kappale, sotilasorkesterina esiintyvien lintujen tango ja rockilla höystetty avaruusammuskelu. Yksi niin sävellykseltään kuin animaatioltaankin lumoavimmista minipeleistä on jazz-henkisesti toteutettu yhteislaulanta, jossa sympaattisen hahmon äänentuottoa säädellään nostamalla stylus ruudulta. Juuri tämä hahmo nähdään myös koko pelin kannessa, vaikka kentät vaihtelevatkin ahkerasti peltotyöskentelystä aina ninjakoiriin asti.

Vaikka Tsunku♂:n säveltämä musiikki onkin pidetty käännösversiossa mahdollisimman ennallaan, sisältyy muutamaan kappaleeseen myös laulua, eivätkä näiden englanninkieliset versiot valitettavasti kuulosta aina yhtä onnistuneilta. Esimerkiksi otakujen kannatustanssin, eli otagein hengessä etenevän Fan club -tason laulun Thrilling! Is This Love?:n esittäjän ääni ei ole läheskään yhtä herttainen kuin japanilaisella esikuvallaan, mikä saa lopputuloksen vaikuttamaan suorastaan kuivalta. Kaikeksi onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä myöhemmin eteen tuleva Love Ooh Ooh Paradise -tulkinta on jo hitusen paremmin onnistunut, ja onpa luvassa jotain vieläkin parempaa; Love Labin poikabändimäinen hyräilykappale yhdessä erittäin tarttuvan Young Love Rock 'N' Rollin kanssa ansaitsevat molemmat osakseen pelkkää kiitosta. Karatetason kaunis Struck by the Lightning sulautuu sekin varsin hyvin japanilaisen ja länsimaisen ihanteen välimaastoon antamatta itsestään lokalisoidun kappaleen vaikutelmaa.

Rhythm Paradisen noin puolentoista minuutin pituiset minipelit avautuvat pelattavaksi yksi kerrallaan etenemisen mukaan; jumiutumista ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä jo muutaman epäonnistumisen jälkeen antaa peli mahdollisuuden kentän ohittamiseen. Tämä mahdollisuus saattaakin paikka paikoin tulla tarpeeseen, sillä taso kieltämättä heittelehtii pelien välillä. Haastava ja monipuolinen Rhythm Paradise ei joka tapauksessa ole hetkessä pelattu täysin pistein läpi, sillä pelaajan musikaalisuudesta riippuen saattaa se vaatia selvästikin enemmän paneutumista kuin muut minipelikokoelmat. Teemasta toiseen poikkelehtiva kokonaisuus on kuitenkin ainakin sopivan pieninä annoksina kiitettävän hauska ja viihdyttävä.


Konsoli: Nintendo DS
Pelaajia: 1
Julkaisija: Nintendo
Lisätiedot: Nintendo.fi

Teksti: Anu

An Cafe Tampereella - mitkä olivat fanien mielipiteet?

Tampereen An Cafe -konsertti oli Helsingin Tavastian konserttia suurempi niin keikkapaikan kapasiteetin kuin paikalle osuneen yleisönkin määrän perusteella! Mitä mieltä keikalla olleet olivat konsertista? JaME kyseli jälkimeininkejä muutamalta Tampereen keikalle eksyneeltä fanilta.

© JaME

touchlez, 13

Kuinka kauan olet kuunnellut An Cafeta?
- Suunnilleen puolitoista vuotta.

Omistatko An Cafen levyjä?
- Juu, Harajuku Dance Rockin.

Jonotitko kauan keikalle ja/tai nimmaritilaisuuteen?
- Joo. Nimmaritilaisuuteen noin viisi ja puoli tuntia ja keikkaan kolme tuntia.

Mikä konsertissa soitettu kappale oli mielestäsi paras? Miksi?
- Nyappy in the World 4 , koska Yu-ki oli saanut myös laulettavaa osuutta ja se oli ihanan pirtee.

Kuka jäsen teki parhaimman vaikutuksen live-esiintymisellään? Miksi?
- Kanon ja Yu-ki. Kanon sen takii, ku pidän siit eniten An Cafes ja se on aina paras. Ja Yu-ki siks, kun se oli niin pirtee ja hymyili koko ajan.

Ostitko mitään fanituotteita konsertista? Jos kyllä, niin mitä?
- En, rahat loppu ;__;

Mistä katsoit konsertin?
- Olin ihan edessä.

Tekisitkö mitään muutoksia keikkapäivään jos voisit?
- Kyllä tekisin. Lämpötila ulkona ois saanu olla plussan puolella, tai vaikka oli, niin ainakin ois voinu olla lämpimämpää. Ja sit Antikut ois voinu soittaa Ryuusei Rocketin.

Menisitkö uudelleen An Cafen konserttiin?
- Totta kai menisin!



Ella, 13

Kuinka kauan olet kuunnellut An Cafeta?
- Oon kuunnellut An Cafeta noin vuoden.

Olitko nähnyt An Cafeta livenä ennen Tampereen konserttia?
- En ollut, siksi oli mahtavaa päästä lempibändin keikalle.

Jonotitko kauan keikalle ja/tai nimmaritilaisuuteen?
- Keikalle jonotin kolme ja puoli tuntia.

Olitko Tampereen lisäksi myös Helsingin konsertissa? Jos olit, niin miten se erosi Tampereen konsertista?
- En, olin vaan Tampereella, Helsinkiin olisin mennyt, mutta keikka kerettiin myymään loppuun.

Mikä konsertissa soitettu kappale oli mielestäsi paras? Miksi?
- Paras oli Cherry Saku Yuuki, sillä se on yksi ehdoton lempibiisini An Cafelta. Oli mukava kuulla se heti keikan alkuun. Biisi kuulosti upealta livenä.

Kuka jäsen teki parhaimman vaikutuksen live-esiintymisellään? Miksi?
- Ehdottomasti Yu-ki. Esiintyminen oli niin energistä. Sitä oli kiva katsoa:).

Ostitko mitään fanituotteita konsertista? Jos kyllä, niin mitä?
- Juu, ostin mustan kiertuepaidan.

Mistä katsoit konsertin? (eturivistä, parvelta, salin takaosasta..?)
- Olin noin keskivaiheilla yleisöä, Kanonin puolella.

Tekisitkö mitään muutoksia keikkapäivään jos voisit?
- Ulkona olisi voinut olla lämpimämpi :) Muuten päivä oli kyllä täydellinen.


© JaME


Noora, kohta 13

Kuinka kauan olet kuunnellut An Cafeta?
- Hieman yli puolitoista vuotta.

Omistatko An Cafen levyjä?
- Yhden, Harajuku Dance Rockin.

Olitko nähnyt An Cafeta livenä ennen Tampereen konserttia?
- En ollut, valitettavasti.

Ostitko lipun keikalle heti kun ne tulivat myyntiin vai vasta myöhemmin?
- En ihan heti, mutta samana päivänä.

Kuka jäsen teki parhaimman vaikutuksen live-esiintymisellään? Miksi?
- Sen perusteella mitä näin, Miku. En paljoa häntä nähnyt keikalla, koska olin niin huonolla paikalla, mutta hän oli vain niin suloinen ja ihana. Myös hänen käyttäytymisensä ja pienet eleet tekivät minuun vaikutuksen.

Ostitko mitään fanituotteita konsertista? Jos kyllä, niin mitä?
- Pinkin keikkapaidan, nimmaritilaisuudessa myös tuon aiemmin mainitsemani Harajuku Dance Rock -levyn.

Mistä katsoit konsertin?
- 'Katsoin' ei ole tuohon oikea sana, koska olin keskellä salia, enkä nähnyt paikaltani mitään.

Tekisitkö mitään muutoksia keikkapäivään jos voisit?
- Jonotussää olisi voinut olla parempi, mutta muuten keikkapäivä oli ihana.

Menisitkö uudelleen An Cafen konserttiin?
- En välttämättä, useiden fanien käyttäytyminen keikalla oli niin huonoa, muttei bändissä itsessään kuitenkaan mitään vikaa ollut. Voisinhan bändin ehkä katsastaakin jos he takaisin Suomeen tulevat, mutta ihan mikään pakko minun ei olisi sinne päästä.


Iris/Indi-kun, 14

Kuinka kauan olet kuunnellut An Cafeta?
- Noin puolentoista vuoden ajan, olen vielä aika uusi fani.

Omistatko An Cafen levyjä?
- Ainoastaan Harajuku Dance Rock - levyn, minkä ostin nimmaritilaisuudesta. Muita levyjä en ole saanut aikaiseksi hommattua.

Olitko nähnyt An Cafeta livenä ennen Tampereen konserttia?
- En, Tampereen keikka oli ensimmäinen kerta, kun näin bändin livenä.

Ostitko lipun keikalle heti kun ne tulivat myyntiin vai vasta myöhemmin?
- Itse olin koulussa kun lippuja alettiin myydä, mutta äitini oli luvannut hommata minulle lipun.
Oli sitten ihanaa, kun tuli viesti, että lippu hommattu. Aloin hyppimään ja kiljumaan!

Jonotitko kauan keikalle ja/tai nimmaritilaisuuteen?
- Olin kaverini ja hänen kaverinsa kanssa jonottamassa Anttilassa hieman ennen puoli kuutta, ja nimmaritilaisuushan alkoi kahdelta, joten siitä tulee n. kahdeksan ja puoli tuntia. Me oltiin toisia jonossa, joten päästiin melkein heti lähtemään Anttilalta, joskin oli pieniä mutkia matkassa. Pakkahuoneella oltiin muistaakseni hieman ennen puolta kolmea, joten keikalle jonotettiin sitten n. kolme ja puoli tuntia.

Mikä konsertissa soitettu kappale oli mielestäsi paras? Miksi?
- Kaikki olivat hyviä, mutta sanotaan Nyappy 4. Biisi oli ihanan energinen ja iloinen, ja kun Miku ja Yu-ki pomppivat yhdessä lavan etuosassa, se sai yleisönkin innostumaan ja hyppimään.

Kuka jäsen teki parhaimman vaikutuksen live-esiintymisellään? Miksi?
- Pakko sanoa kaksi; Takuya ja Miku. Vaikka Takuya onkin ujo, hän sai silti katseen kääntymään itseensä useammin kuin kerran. Takuya soitti iloisesti ja varmasti, ja herran hymyillessä omillekin huulille kohosi väistämättä hymy. Varma soittaminen takasi sen, että varsinkin soolojen aikana tuli tuijotettua Takuyaa. Mikun esiintyminen oli taas iloista ja energistä ja herran hyppiessä ja pomppiessa pakostakin alkoi hyppiä mukana. Miku otti suloisesti kontaktia yleisöön ja hyppääminen turva-aidan ja lavan väliin oli kieltämättä loistava veto.

Tekisitkö mitään muutoksia keikkapäivään jos voisit?
- Aurinkoisempi ja lämpimämpi sää olisi ollut kiva, mutta ihan hyvin sitä näinkin selvittiin, kun melkein koko päivä kun tuli vietettyä Anttilassa. Olisin järjestänyt niin, että olisi ollut vaikka järjestyksenvalvojia katsomassa, etteivät jotkut, jotka tunsivat jonkun jonon etupäästä, olisi tunkeneet muiden ohi heidän viereensä jonottamatta.

Menisitkö uudelleen An Cafen konserttiin?
- Kyllä menisin, kaikesta huolimatta oli tosi kivaa 8>

Kiitos haastattelukysymyksiin vastanneille!

Kysymykset & kuvat: Katrin

J-harrastajien kokoontumiset: näkökulmia edestä, takaa ja kasan alta

Varmasti jokainen japanilaisen musiikin tapahtumiin osallistunut on havainnut asiaan vihkiytyneiden valtavan intohimon. Sivulliset kansalaiset ovat saaneet ällisteltäväkseen aina vain suurempia väkijoukkoja, ja itse Miyavikin kertoi hämmästyneensä nähtyään jonon pituuden ennen Tavastian-keikkaansa.

Nämä tapahtumat ovat valitettavan usein tilaisuuksia päästä todistamaan myös suomalaisten j-harrastajien tahdittomuutta, käytöstapojen puutetta ja suoranaista järjettömyyttä: loukkaantumisia, roskaamista ja jopa artistien törkeää häirintää. Jonoon ryntäävät fanit ovat kaatuilleet hengenvaarallisesti autotielle, ja illan lopuksi bussiin ahtautuessa osa porukasta lentää helposti melkein renkaitten alle!

Meininki on kuin vapaapainiottelussa: värikkäitä kuteita ja hirveää huutoa. Voittaja on se, joka murskaa eniten luita. Oletko koskaan yrittänyt päästä conissa mangamyyjän pöydän luokse? Tai keikalla edes paitamyyntipisteeseen asti? Minä olen yrittänyt. Mutta en päässyt, koska siihen oli jo ehtinyt joku, joka oli havainnut omistavansa kyynärpäät ja rajattomasti aikaa samassa paikassa notkumiseen – eikä hänen täten tarvinnut enää ottaa muita huomioon.

Pohjois-Carolinan vanha laki määrittelee orgiat seuraavasti: seitsemän ihmistä suljetussa huoneessa jalat irti lattiasta. Mikäli seitsemän j-rockin kuuntelijaa tungettaisiin kapeaan käytävään tavoitteenaan päästä toiseen päähän, saataisiin siellä alta aikayksikön pystyyn pohjoiscarolinalaiset orgiat.

Miksi ”lajitovereita” pitää kohdella niin raa’asti ja mielipuolisesti? Osa näihin orgioihin osallistujista on vieläpä mukana vastoin tahtoaan: tarkoitus on vain nauttia musiikista, mutta joutuukin likistellyksi ja litistetyksi.

Olisiko se jumalallisen intohimon ajamalta fanilta jotenkin pois, jos vieressäkin mahtuisi pitämään hauskaa? Tai jos joku muukin pääsisi jopa koskettamaan itse ihailun kohdetta, muusikkoa, jota on tullut katsomaan?

Osa tästä solistimullehetinyt-mentaliteetista selittyy varmasti osallistujien nuorella iällä. Suomalainen j-harrastajakunta on suureksi osaksi peruskouluiässä, ja itse alakulttuurikin on suosiostaan huolimatta vielä lapsenkengissä – jotka kaikessa söpöydessäänkin tahtovat murskata toisten varpaat.

Juuri tästä syystä keikkajonoissa ja coneissa kuitenkin kaivattaisiin pikaista herätystä. Tämänhetkinen sukupolvi on vastuussa siitä, millaiseksi tulevat tapahtumat muodostuvat – tai ääritapauksessa siitä, tuleeko niitä ollenkaan.

Kukkotappelut ovat laittomia. Jos eläinsuojelulaki kieltäisi myös ernutappelut, ei mitään julkisia yhteistapahtumia voisi enää järjestää. Mikään taho ei varmaankaan halua ottaa kontolleen alaikäisiä, jotka ryhmässä menettävät järkensä ja toisen jalkansa.

Ja vaikka tulevat konsertit olisivatkin turvattuja, tahtooko niihin kohta enää kukaan mennä? Jos j-harrastajien kokoontumiset tunnetaan kohta paikkoina, joissa saa vain salin täydeltä vihollisia ja mustan silmän, kuolee koko kuppikunta pian omaan sisäsiittoisuuteensa.

Eliöitten perimmäinen tehtävä on turvata lajinsa säilyminen. Älkää siis pitäkö huolta vain omista pyrkimyksistänne, vaan myös turvallisuudesta. Vai onko tarkoitus kenties hävittää j-harrastajat maan päältä ja mustelmien alle?

Teksti: Jimir

Jrockin lieveilmiöt: Fanart

JaME Suomi aloittaa blogissaan uuden sarjan, joka keskittyy jrockin luomiin mielenkiintoisiin lieveilmiöihin. Paneudumme postauksissa muun muassa niin fanartin, cosplayn kuin fanfictioninkin maailmaan ja saamme kattavasti kuulla näistä aiheista harrastajien näkökulmasta. Haastateltavat on poimittu suomalaisen jrock-foorumi Lost and Foundin käyttäjäryhmästä ja tahdommekin kiittää foorumin ylläpitoa kannustavasta yhteistyöstä.

Fanart

Yleensä fanartilla eli fanitaiteella tarkoitetaan itse tehtyä, mutta fanituksen kohdetta esittävää tai siihen pohjautuvaa kuvataidetta. Jrock-fanart on siis käytännössä useimmiten suosikkibändien jäsenten muotokuvien piirtämistä tai maalaamista. Mukaan lasketaan tietenkin myös bändeistä piirretyt sarjakuvat, jotka ovatkin jrock-fandomissa melko suosittuja vahvan japanilaisen fanisarjakuvaperinteen vuoksi. Fanitaiteena voidaan pitää myös kuvankäsittelyyn pohjaavia teoksia, kuten internetsivustojen ulkoasuja, työpöydän taustakuvia sekä blogeissa ja foorumeilla käytettäviä ikoneja. Lisäksi mukaan ovat tulleet macrot, joissa kuviin lisätään humoristisia tekstejä.

Fanitaide on suosittu ja monimuotoinen harrastus, jolla on tekijöilleen monenlaisia merkityksiä. Joillekin sillä on sosiaalista arvoa, sillä fanitaidetta tehdään usein lahjaksi muille, jotkut kokevat fanitaiteen tekemisen olevan heille itseilmaisun ja taiteen tekemisen kanava, joillekin se on ennen kaikkea hauska ajanviete.

-----

Haastattelimme hämeenlinnalaista Emmi Nisumaata, 19, joka on pitkäaikainen jrockiin keskittynyt fanart-taiteilija. Lost and Foundissa hän julkaisee fanartia nimimerkillä shunshun.

Kauanko olet harrastanut fanitaiteen tekemistä? Mistä sait kimmokkeen sen aloittamiseen?
- Jos Disney -piirrettyhahmot lasketaan fanitaiteeksi, niin 4-vuotiaana – Ariel oli suosikki. Muutoin joskus 7- ja 8-vuotiaana, piirtelin Spice Girlsejä suurella innolla. Ehkä ns. "harjaantuneempi", mallista piirretty fanitaide astui kuvaan 14-vuotiaana, kun piirsin yhden, myös nykyisen, suosikkibändini laulajan, Enochian Crescentin Sister Wrathin.

Keitä piirrät ja miksi?
- Nykyään, kadotettuani mielikuvituksekkaan inspiraationi, piirrän lähinnä mallista. Yleensä omia suosikkiartistejani, jotka ovat pääosin japanilaisia. Olen piirtänyt myös vanhempieni kuvat ja joskus harvoin tonttuilen jotain hetken mielijohteesta paperille – mutta ne jäävät usein luonnosasteelle.

Yleensä en pidä töitäni itse, koska, jostain käsittämättömästä syystä, ne eivät silloin ikinä onnistu. Joten yleensä pyrin lähettämään/lahjoittamaan työni itse artistille tai lahjon niillä ystäviäni. Minusta on kiva vangita kasvoja paperille ja katsoa sitä prosessia. Lisäksi lahjojen antaminen ei ole koskaan ollut näin ”helppoa”.

Millä tekniikoilla teet työsi?
- Yleensä käytän sekaisin lyijykyniä ja täyslyijykyniä (grafiikkakyniä). Skaala vaihtelee 5H:sta 9B:hen.

Käytän myös akvarellivärejä ja toisinaan niiden kanssa mustetta ja joskus heittäytyessäni villiksi olen käyttänyt jotain 0,1cm vedenkestävää mustekynää. (esim. tehdessäni akvarellin Vidollin basistista, Ramesta, käytin sitä pienen kokonsa vuoksi hatun verkkosomisteisiin.)

Ai niin, ja paljon pyyhekumeja, mieluiten teräväreunaisia – teroittimia unohtamatta.

Kumpi on fanartissa tärkeämpää: fanitus vai taiteen tekeminen?
- Jaa-a, kai se riippuu ihmisestä. Minun kohdallani ehkä se taide itsessään, vaikka teenkin vain kuvajäljennöksiä. Yleensä siirrän fanittamisen omaan lokeroonsa ja taiteilun omaansa. Enpä ole muuten kertaakaan piirtäessäni edes ajatellut, että "Jestas, siihen tulee Kyo", en myöskään sinänsä valitse aina ehdottomia suosikkiartistejani. Ehkä sellaisia, joita jossain määrin ihailen, sellaisia, joilla on jännittävät kasvot. Jos eteen lyötäisiin joku ihan tuntematon artisti, niin en ole varma olisiko lopputulos niin hyvä, jos henkilö ei merkitse minulle mitään, tai en tiedä hänestä kuin nimen.

Onko töilläsi jokin muukin viesti tai tarkoitus kuin esittää esikuviasi? (Teetkö niitä näytteinä piirtäjäntaidoistasi, pyritkö johonkin taiteelliseen päämäärään, haluatko välittää tarinoita tai jonkinlaisia arvoja niiden kautta jne.?)
- Koska ne ovat tosiaan mallista tehtyjä jäljennöksiä, niin suurimmaksi osaksi ne ulkonäöltään ovat sitä itseään. Mutta koska jokainen tekee virheitä, enkä minäkään ihmeisiin pysty, niin siellä on aina jotain omaa mukana. Jos ne olisivat pelkkiä taidonnäytteitä niin ehkä piirtäisin jotain maisemakuvia ja myisin niitä kalliilla netissä. En ehkä sanoisi, että suoria tarinoita, mutta haluan välittää ihmisiä. Olkootkin idoleita, japanilaisia muusikkoja, yms., jokaisella on ainutlaatuiset kasvot. Ehkä siinä on jokin pieni idea yrittää herättää niitä kaksiulotteisesti henkiin ja väkertää niihin jotain inhimillistä – koska minä olen vain ihminen, niin mukana on aina minua, estetiikantajuani ja motoriikkaani.

Jos niillä tahdon jotain oikeasti kertoa on se henkilökohtainen merkitys. Se, kun voin lähettää työn artistille tai antaa sen jopa käteen, minulle tulee hyvä olo siitä, että voin tehdä tärkeitä ihmisiä iloiseksi. Uskon, että kaikki, jotka ovat joskus saaneet fanartia itsestään, ovat olleet otettuja. Pinnistämällä kaikki mahdolliset taitoni paperinpalaan on ehkä jonkinlainen hupsu tapa pyrkiä näyttämään kuinka paljon minä arvostan joitain ihmisiä. Sama pätee idolien lisäksi ystäviin, sillä annan tekeleitäni usein lahjaksi, se miksi piirrän heille artistin johtuu siitä, että se on helpohko lahja, josta he taatusti pitävät.

Kuinka tärkeä osa elämääsi j-rock ja fanart ovat? Paljonko käytät niihin aikaa?
- Ensimmäinen vie enemmän tunteja kuin vuorokaudessa on, tilin saldosta puhumattakaan. Toinen jää esim. työn ja opiskelun takia hieman vähemmälle, mutta joskus on pakko päästä purkautumaan ja sutaista jonkun lärvi.

Jälkimmäinen puolestaan: aivan liian kauan! Yleensä töissä menee joku 18-35 tuntia. Pelkästään luonnostelu ja alkuräpellykset vievät yleensä sen 2 tuntia. Yleensä teen niitä jossain 5-8 tunnin pätkissä. Kumitan kaiken vähintään kahteen kertaan, en aina kerralla, mutta pienissä osissa ja teen kohtia uudelleen, koska mikään ei kelpaa. Ajan käyttöön vaikuttaa se, että teen mielelläni pieniä kuvia, koska niitä voi katsoa lähempää ilman, että niissä näkyy paperin elävä rakenne ja kynänjälki ja lisäksi pipertäminen on helkkarin kivaa. Mikäpä olisi lystimpää kuin tehdä minimaalisia silmäripsiä tai takahampaiden paikkoja avoimeen suuhun yksi kerrallaan!

Missä julkaiset töitäsi? Onko julkaiseminen tärkeää harrastuksessasi?
- Tällä hetkellä neljällä sivustolla: Myspace, Irc-Galleria, DeviantArt, Lafi. Ei se nyt niin erityisen tärkeää ole. Deviantissa saa kivasti rakentavaa palautetta, muut ovat ihan yleistä brassailua olennaisen ohessa.


Onko sinulla omia suosikkitaiteilijoita tai muita esikuvia piirtämisen suhteen?
- Yleensä ottaen Salvador Dali näin perinteisesti, Akseli Gallen-Kallela (olenpa tylsä), sitten tykkään Jean Cocteaun muutamista piirroksista, joita hän julkaisi eräässä novellissaan. Myös joitain tavallisia ihmisiä, jotka ovat julkaisseet fanartiaan jossain, vaikkakin olen jokaiselle minua paremmalle harvinaisen kateellinen ja toivoisin pystyväni samaan.

Millaista on hyvä fanart?
- Sitä on aika monenlaista. Sellainen, joka on tehty fiiliksellä, sellainen, josta välittyy se, että on oikeasti ollut tunnetta ja yritystä mukana. Tekniikka ei ole kuitenkaan kaiken a ja o, vaan se, että välität siitä mitä teet ja yrität, koska arvostat jotakuta. En ehkä itse syty, jos on vain vedetty pörröinen tukka, kilo meikkiä ja musta mekko, ja siinä on meillä Mana, ellei siinä ole mitään muuta kuin ne perustiedot – vaikka se olisi kovin taitava teknisesti. Jos se on juuri yhdentekevänoloinen ja siitä puuttuu se tunnelma. Joo, hyvä fanart on minusta sellaista, missä on vaivannäköä ja tunnelmaa. Sellaista, mikä tuo mielikuvia, voi aistia jotain niistä: ahdistavuutta, lämpöä, raivoa, kylmyyttä, iloa, estetiikkaa, harmoniaa. Jos tuntuu siltä, että se tyyppi hyppää kimppuun sieltä paperista, tai jos ne tuo mieleen vaikka vuodenajan, kuvitellun filmipätkän aivoihin tai muiston.


Teksti: Amber (JaME Suomi)
Kuvat: Emmi Nisumaa

Peace & Smile Carnival - tapahtumaa edeltäneet tunnelmat

Peace & Smile Carnivalista on kulunut kaksi kuukautta, mutta monet paikalla olleet muistelevat tapahtumaa haikein mielin ja loput kaluavat mielikuvia tapahtumasta kuvien ja keikkaraporttien kautta! Tapahtumasta tehdyn DVD:n ilmestymistä odotellessa esittelemme teille valikoiman kuvia ja kerromme muutaman seikan siitä millaista oli odottaa tapahtuman alkamista. Ensimmäisissä kuvissa komeilee keikkapaikkana toiminut Nippon Budokan!



Suurin osa paikalle saapuneista faneista jonotti myytävää fanitavaraa satojen metrien pituisessa jonossa. Jo yhdentoista aikaan jonottamaan saapuneet joutuivat valmistautumisesta huolimatta odottamaan tavaran ostamista jopa kaksi tuntia! Paikan päällä myytiin tapahtuman paitoja, photobookia ja keräilykuoria (jotka sisälsivät kaksi keräilykorttia ja kännykkäkorun) sekä jokaisen bändin omaa tavaraa, kuten Kra-syömäpuikkoja, the GazettE -retkipulloja ja SCREW-laukkuja.



Fanit kerääntyivät joukkioiksi juttelemaan, ottamaan kuvia toisistaan ja cosplayaajista, sekä vaihtelemaan tapahtuman keräilykortteja keskenään. Näin aika kului kuin siivillä viileän auringon valaistessa Budokania. Tuhansien fanien joukossa kulki myös kameroita; ihmisistä otettiin kuvia lehtiin ja haastateltiin televisioon.



Tuhannet fanit ryntäsivät kohti Budokania jo hieman ennen ovien avautumista, sillä miyavi istui parvekkeella kuvattavana Arena 37°C Peace & Smile Carnival -spesiaalia varten. Aina välillä miyavi kääntyi heiluttamaan takanaan olevalle ihmismassalle ja paikalla olevat tytöt kiljuivat innoissaan. Kuvaussession loputtua miyavi lähetti lentosuukkoja faneilleen ja palasi Budokanin sisätilojen suojaan.



Monet lehdet, levy-yhtiöt, bändit ja artistit toivottivat onnea ja lähettivät kukkasia bändeille ja PSC:lle. Kukat oli sijoitettu yhden sisäänkäynnin eteen ja niiden seassa oli kukkia mm. Gacktilta, SUGIZOlta ja YOSHIKIlta.



Kolmelta iltapäivällä, ilman jo viiletessä, fanit päästettiin vihdoin sisälle ja tuhannet ihmiset etsivät paikkansa kolmikerroksisesta Budokanista. Kaikki odottivat innoissaan tapahtuman alkua täysin valmiina rokkaamaan!



Teksti: anna (JaME English)& karaiju/Katrin (JaME Suomi)
Kuvat: ©2009 PS COMPANY Co.,Ltd

Vilkaise myös PSC:n kymmenvuotistapahtuman teemaa JaME:n sivuilla. Teemaan kuuluu kolmiosainen raportti tapahtumasta ja PSC-bändien julkaisujen arvosteluja!