Kansaa eniten askarruttaneet kysymykset niin keikkoihin kuin tiimimme toimintaankin liittyen on nyt koottu yhdeksi nipuksi. Jos mielessäsi on vielä jokin vastausta vaille jäänyt ajatus, voit jättää kommentin tähän tai ottaa yhteyttä vaikkapa sivustomme kautta.
Sivusto & tiimi
Sivuillanne on virhe.
JaME pyörii pienen vapaaehtoistiimin voimin, emmekä voi tarkoin tuntea kaikkia esittelemiämme artisteja. Lähetä tieto virheestä palautelomakkeen kautta ja korjaamme asian pikimmiten.
Miten pääsen mukaan tiimiin?
Tiimin pääasiallinen tarkoitus on pyörittää nettimediaa ja aikamme kuluukin tekstien kirjoittamisessa, kääntämisessä ja muussa vastaavassa puuhassa, eikä esimerkiksi artistien kanssa hengaamisessa. Joukkomme on tiivis yhteisö, johon otamme uusia jäseniä vain tietyin väliajoin - voit kuitenkin lähettää vapaamuotoisen hakemuksesi milloin haluat ja tarvittaessa otamme sinuun yhteyttä paikan avautuessa. Koko JaME toimii täysin harrastuspohjalta ilman palkkaa, joten aito motivaatio on tärkeässä asemassa.
Voinko auttaa vain silloin tällöin?
Kaikki apu on tarpeen. Voit lähettää tekemäsi arvostelun/biografian/muun tekstin palautelomakkeemme kautta tai antaa sen jollekulle tiimiläisistä ja lisäämme sen sivuille nimimerkkisi kera. Samoin voit ilmoittaa tiimiläisille jos haluat aloittaa esimerkiksi haastattelun kääntämisen, jottei joku muu tee sitä samanaikaisesti.
Ovatko kaikki tiimiläiset aikuisia?
Tiimimme koostuu vapaaehtoisista faneista ja siksi olemmekin varsin kirjava sakki niin iän kuin muidenkin seikkojen suhteen - yhdistävinä tekijöinä toimii asiallisuus ja kiinnostus japanilaiseen musiikkiin. Näin ollen osa JaME Suomen tiimiläisistä on alaikäisiä. Jos epäilet henkilön tiimiin kuulumista esimerkiksi tapahtumien yhdeydessä, pyydä häntä näyttämään omalla kuvalla ja nimellä varustettua JaME-tiimikorttiaan.
Keikat & tapahtumat
Onko JaME ja JrockSuomi sama asia?
Jmusiikin rantautuessa Suomeen JaME-tiimin varhaisjäsenet perustivat maamme ensimmäisen jrock-yhdistyksen JrockSuomen. Vuosien aikana tiet kuitenkin hiljalleen erkanivat kunkin osapuolen keskittyessä parhaiten hallitsemiinsa osa-alueisiin ja nykyään JaME ja JrockSuomi ovat täysin erillisiä yhdistyksiä, joista ensimmäinen panostaa mediapuoleen ja jälkimmäinen puolestaan tapahtumien järjestämiseen.
Järjestääkö JaME keikkoja?
JaME ei yksinään järjestä keikkoja, vaan toimii avustavana kätenä esimerkiksi promootion ja pienempien yksityiskohtien suunnittelussa ja toteutuksessa, sekä kansainvälisten kontaktiemme kautta toisinaan myös linkkinä Suomen ja muun maailman välillä. Tiimillämme on läheinen kosketus fanikantaan ja siten pystymme viestimään järjestäjille yleisön toiveista ja tarpeista. Tähän liittyen emme myöskään aktiivisesti mainosta katukuvassa, sillä meillä on mahdollisuus levittää flyereita ja julisteita vain järjestäjän niitä meille antaessa.
Miksi keikoilla on jonotuskielto?
Jonotuskielto on asetettu fanien aiheuttaman yleisen häiriön ja likaamisen vuoksi. Tulevien konserttien järjestämisen kannalta on tärkeää tutustua sääntöihin, jotka löytyvät esimerkiksi jokaisesta keikka-artikkelistamme.
Pitääkö suosikkibändini nimikirjoitustilaisuuden?
Yhtyeet jakavat nimikirjoituksia aikataulun niin salliessa. Uutisoimme kaikista keikkoihin liittyvistä erikoistilaisuuksista heti kun vain mahdollista, joten seuraa aktiivisesti sivujamme. Uutisia voit lukea varsinaisen uutisosion lisäksi myös etusivulta löytyvistä keikkateemoista, sekä artistitiedoston kautta, jolloin esillä ovat vain kyseiseen artistiin/bändiin liittyvät uutiset.
Voinko antaa lahjoja bändille keikkojen yhteydessä?
Kyllä. Voit esimerkiksi antaa lahjasi mahdollisen nimikirjoitustilaisuuden yhteydessä. Kaikilla keikoilla on myös erillinen lahjalaatikko, jonne voit viedä lahjasi/terveisesi bändille. Tavastian keikoilla löydät laatikon backstage-oven edessä olevan valvojan lähettyviltä.
21. maaliskuuta 2008
Usein kysytyt kysymykset
0
comments
Tagit:
faq,
jame suomi
19. marraskuuta 2007
Tervetuloa!
Toivotamme teidät tervetulleiksi seuraamaan JaME Suomen uutta blogia!
Blogin tarkoituksena on tuoda JaMEn lukijoille erilaista - vähemmän virallista, huumoripitoisempaa, persoonallisempaa - kuvaa tapahtumista japanilaisen musiikkin piireissä, etenkin täällä koto-Suomessa, mutta myös muualla maailmassa. Blogiin kirjoittelevat JaME Suomen tiimin jäsenet itse esimerkiksi varsinaisen sivuston keikkaraportteja vähemmän virallisempia keikka- ja muita kommentteja, ja pyrimme saamaan artikkeleita ja blogitekstejä myös artisteilta itseltään sekä heidän kanssaan työskenteleviltä ihmisiltä. Blogin tarkoitus on olla paikka, jossa voimme julkaista kevyempää materiaalia, jota et JaMEn varsinaisilta sivuilta löydä.
Materiaalia saatetaan pyytää jopa faneilta itseltään, joten varo - ensi kerran kun olet jonottamassa keikalle, saatamme tulla jututtamaan juuri sinua! :)
Tarkoituksenamme on siis laajentaa JaMEn tarjoamaa materiaalia faniläheisempään ja vähemmän viralliseen, persoonalliseen muotoon. Tiimimme on täynnä ideoita erilaisista artikkeleista ja muusta materiaalista, jota koitamme blogiin hankkia, joten muista tarkistaa uudet päivitykset säännöllisesti!
Tämän lisäksi kaikkia blogiin lähetettyjä artikkeleita voi kommentoida kuka tahansa; otamme mielellämme vastaan kaikenlaista palautetta kommenttien kautta, artikkelin materiaalin kommentoinnista parannusehdotuksiin ja mihin tahansa, mitä mieleen pälkähtää.
Muistathan myös vastata blogin sivupaneelista löytyvään äänestykseen!
0
comments
Tagit:
jame suomi